1920 Varsovan taistelu Euroopan rauhan takaaja
Uusi eurooppalainen järjestys ensimmäisen maailmansodan jälkeen
Pitkittynyt ensimmäinen maailmansota aiheutti kolmen monarkian kriisin, jotka osallistuivat Puolan jakoon 1700-luvulla. Vielä vuonna 1917 tappiot rintamilla sekä poliittiset myllerrykset johtivat helmikuun vallankumoukseen Venäjällä ja tsaari Nikolai II Romanovin vallasta luopumiseen. Tuon vuoden lokakuussa tapahtui bolsevikkien vallankaappaus. Se aloitti sisällissodan Venäjällä. Syksyllä 1918 keskusvaltioiden sotilaallisten tappioiden ohella Habsburgien monikansallinen Itävalta-Unkarin monarkia hajosi ja keisari Kaarle I Habsburg poistettiin vallasta. Tämän seurauksena Saksassa puhkesi vallankumous ja keisari Vilhelm II Hohenzollern luopui vallasta marraskuussa 1918. Kriisi ja näiden kolmen valtion jopa osittainen hajoaminen mahdollistivat itsenäisen Puolan jälleenrakentamisen. Muut maat joko syntyivät tai rakensivat uudelleen valtiollisuutensa pohjoisessa olevista Baltian maista Karpaattien-Tonavan alueelle sekä myös Transaukasialle.
Tsaari Nikolai II, 1915.
Euroopan kartta rauhansopimusten mukaisine rajoineen, kustantamo Józef Bazewicz, 1920.
Vilhelm II, viimeinen Saksan keisari ja Preussin kuningas, 1915.
Kaarle I Habsburg, Itävalta-Unkarin viimeinen hallitsija.
Suomi – tie itsenäisyyteen
1800-luvun alusta lähtien Suomella oli autonomisen suurruhtinaskunnan asema henkilöliitossa Venäjän kanssa. Venäjän valtion kriisiin liittyen Suomen parlamentti julisti 6. joulukuuta 1917 itsenäisyyden. Tammikuussa 1918 Suomessa puhkesi vallankumous venäläisten bolsevikkienjoukkojen sotilaallisella tuella. Vuonna 1918 Suomessa käytiin sisällissota. Punaisten joukkojen ensimmäisten onnistumisten ja maan eteläosan vallassapidon jälkeen Suomen hallituksen joukot kukistivat punaiset joukot kenraali Carl Gustav Mannerheimin johdolla Saksan armeijan Itämeren divisioonan tuella. Vuoden 1919 perustuslaissa otettiin käyttöön tasavallan hallintomuoto. Sota Venäjän kanssa päättyi rauhansopimukseen Tartossa vuonna 1920. Se tunnusti Karjalan rajan ja myönsi Suomelle Petsamon alueen, jolta oli pääsy Barentsinmerelle.
Gustaf Mannerheim
Fundacja Książąt Lubomirskich
Kenraali Carl Gustav Mannerheim sodan päättymisen johdosta järjestetyssä paraatissa, 16. toukokuuta 1918.
Valkokaartin sotilaita Helsingissä ensimmäisen maailmansodan aikana.
Kenraali Carl Gustav Mannerheim Helsingissä 1918..
Saksalaiset joukot marssivat Hanko-Helsinki rautatielinjaa pitkin.
Saksalaiset joukot nousevat maihin Suomessa 1918.
Unkari – vaikea tie uuteen valtioon
Habsburgien monarkian kriisi voimisti kroatialaisten, romanialaisten, serbien ja slovakkien itsenäisyysvaatimuksia Unkarissa. Lokakuussa 1918 Unkarin kansallisneuvosto perustettiin Budapestissä. Pääministeri Michály Károlyn hallitus perustettiin. Keisari Kaarle I luopui valtaistuimesta, ja tasavalta julistettiin 16. marraskuuta 1918. Ympärysvaltojen aluevaatimukset johtivat yhteiskunnan radikalisoitumiseen. 21. maaliskuuta 1919 kommunistit julistivat Unkarin neuvostotasavallan. Taistelut Tšekkoslovakian ja Romanian joukkojen kanssa jatkuivat. 16. marraskuuta 1919 amiraali Miklos Horthyn johtama Unkarin kansallinen armeija miehitti Budapestin. Keväällä 1920 parlamentti palautti monarkian. Saman vuoden Trianonin rauhansopimuksella Unkari oli pakotettu luopumaan yli 70 prosentista entisen kuningaskunnan alueesta, ja 30 prosenttia unkarilaisista jäi uuden valtion rajojen ulkopuolelle. Varsovan taistelun aikana Unkari tuki aktiivisesti Puolaa aseilla ja ammuksilla. Myös ratsuväen lähettämistä harkittiin, mutta siirtymismahdollisuutta ei ollut.
Pääministeri Mihály Károlyi, Budapest 1918.
Unkarin puna-armeijan ratsuväen yksikkö Unkarin neuvostotasavallan aikana 1919.
Tasavallan julistaminen Unkarin parlamentissa Budapestissa 16. marraskuuta 1918.
Tasavallan julistaminen Unkarin parlamentissa. Kansallislippu, jossa on muotokuva Lajos Kossuthista, Budapest 16. marraskuuta 1918.
Miklós Horthy saapuu Budapestiin johtaen kansallista armeijaa, 16. marraskuuta 1919.
Béla Kun ja Unkarin puna-armeijan upseerit valvovat joukkoja, Budapest 1. kesäkuuta 1919.
Tšekkoslovakia – tie itsenäisyyteen
Ensimmäisen maailmansodan aikana Tšekki ja Moravia olivat Itävallan monarkian maakuntia ja Slovakia oli osa Unkarin monarkiaa (Ylä-Unkari). Sodan aikana liberaalit tšekkiläiset poliitikot asettivat ympärysvaltojen puolelle. Vuonna 1916 Pariisissa perustettiin tšekkien ja slovakkien poliittinen edustus: Tšekkoslovakian kansallinen neuvosto. Ranskassa, Italiassa ja Venäjällä perustettiin tšekkiläiset legioonat. Toukokuussa 1918 Pittsburghissa Yhdysvalloissa solmittu tšekkien ja slovakkien välinen sopimus määritteli yhteisen valtion perustamisen. Tšekkoslovakia julistettiin itsenäiseksi Prahassa 28. lokakuuta 1918 ja 14. marraskuuta ”itsenäisyyden isä” pitkäaikainen presidentti Tomáš Garrigue Masaryk palasi maanpaosta. Tšekkoslovakian tasavaltaan menivät: Tšekki, Moravia, Opavian Sleesia, Slovakia, Transkarpatian Ukraina ja Puolan konfliktin ja tammikuussa 1919 tapahtuneen Tšekkoslovakian hyökkäyksen seurauksena Teschenin Sleesian länsiosa (Zaolzie) sekä osat Spišistä ja Oravasta.
Tomas Masaryk.
Tomas Masaryk allekirjoitti Tšekkoslovakian itsenäisyysjulistuksen Philadelphiassa 26. lokakuuta 1918.
Tomasz Masaryk julistaa Tšekkoslovakian itsenäisyyden Philadelphiassa.
Tšekkoslovakian parlamentin istunto 1. lokakuuta 1919.
Tomasz Masarykin paluu Prahaan Yhdysvalloista 1918.
Liettua – tie itsenäisyyteen
Liettua nousi miehitysajan kaudesta kansallisen itsenäisyyden ja valtiollisen kunnianhimon tunteella. Vuodesta 1915 lähtien maa oli Saksan miehityksen alla. Liettualaisten pyrkimykset ilmaisi Antanas Smetonan johtama kansallisneuvosto (Taryba). 16. helmikuuta 1918 julistettiin maan itsenäisyys Saksan riippuvuudesta huolimatta. Tarybya ja sen hallitusta vastaan perustettiin väliaikainen työläisten ja talonpoikien hallitus. Puna-armeijan suojeluksessa perustettiin Liettuan ja Valkovenäjän sosialistinen tasavalta. Vuonna 1919 Taryban armeija voitti saksalaisten tuella kommunistit ja huhtikuussa 1919 bolsevikkien karkotuksen jälkeen puolalaiset joukot saapuivat Vilnaan. Vuonna 1920 puna-armeijan voittaessa Puolan joukot venäläiset luovuttivat Vilnan liettualaisille. Lokakuussa kenraali Lucjan Żeligowskin johtamat puolalaiset yksiköt ottivat Vilnan haltuunsa kapinaa simuloimalla. Vuonna 1922 muodostettiin Puolaan yhdistetty Keski-Liettua (Vilna mukaan lukien). Vilnan kysymys - Liettuan historiallinen pääkaupunki, mutta puolalaisen väestön enemmistö - jäi syyksi Puolan ja Liettuan välisiin kireisiin suhteisiin.
Liettuan ensimmäinen presidentti Antanas Smetona vaimonsa Sofijan kanssa presidentin palatsin sisäänkäynnissä. Kaunas, huhtikuu 1919 - toukokuu 1920.
A barrier at the border between Poland and Latvia.
Lietuvos nacionalinis muziejus
Liettualaisia sotilaita ensimmäisessä Gediminas nimisessä panssarijunassa 1920.
Parlamenttivaalit. Alytus, 14.-15. huhtikuuta 1920
Saksan armeija vetäytyy Kaunasista 11. heinäkuuta 1919.
Latvia – tie itsenäisyyteen
1700-luvulta lähtien Latvian alueet olivat osa Venäjää. Ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset miehittivät osan Latviasta. Helmikuun vallankumouksen jälkeen Venäjällä perustettiin työläisten ja sotilaiden edustajien neuvostot alueilla, joilla ei ollut saksalaisia. Vuosina 1917-1918 koko Latvia oli Saksan miehittämä. Muodostettiin kansanneuvosto, joka muodosti pääministeri Kārlis Ulmaniksen hallituksen. 18. marraskuuta 1918 Latvia julisti itsenäisyyden. Kansanneuvoston vastustajia olivat Latvian kommunistit. Heidän joukkonsa ottivat haltuunsa osan maasta. Joulukuussa 1918 muodostettiin kommunistinen hallitus, joka julisti Latvian sosialistiseksi neuvostotasavallaksi. Se romahti saksalaisten joukkojen hyökkäyksen seurauksena, ja Ulmaniksen hallitus palasi valtaan. Marraskuussa 1919 Latvian armeija kukisti saksalaiset joukot, jotka poistuivat Riikasta. Latvian ja Puolan joukot kukistivat Latgallian vielä miehittäneet bolsevikkijoukot talvella 1919-1920 Daugavpilsistä käydyissä taisteluissa. Tämä mahdollisti Latvian itsenäisyyden vakiinnuttamisen.
Janis Balodis – Latvian armeijan komentaja Latvian ja bolsevikkien välisen sodan aikana, myöhemmin puolustusministeri ja Latvian varapääministeri.
Janis Cakste, Latvian ensimmäinen presidentti.
Latvia vuonna 1919, Ansis Cirulisin piirustus.
Kokous Dzuta-tehtaalla Riikassa 1. toukokuuta 1917.
Łotewski Rząd Tymczasowy, 1919.
Fot. | photo Juris Bokum. Latvijas Nacionālais vēstures muzejs
Szlaban na punkcie granicznym między Polską a Łotwą.
Polona/Biblioteka Narodowa
Latvian kansanneuvoston perustamisistunto, Latvian tasavallan julistus 1918.
Viro – tie itsenäisyyteen
Venäjän keisarikunnassa virolaisten kansallinen identiteetti muokkautui saksalaistamisen ja venäläistämisen vastarinassa. Tärkeä tapahtuma oli helmikuun vallankumous, jonka seurauksena Viro saavutti autonomian ja perustettiin Konstantin Pätsin väliaikainen hallitus. Bolsevikkien vallankaappauksen jälkeen Viron politiikka meni maan alle ja kansainväliselle areenalle. Vuonna 1918 Saksan armeija miehitti maan. 24. helmikuuta 1918 tilannetta hyödyntäen julistettiin maan itsenäisyys. Se ei muuttanut itsenäisyysliikkeen ahdinkoa, joka oli vastarinnassa saksalaisia, bolsevikkeja ja ”valkoisia” venäläisiä vastaan. Marraskuussa 1918 Saksa tunnusti Viron hallituksen. Marraskuussa ja joulukuussa puna-armeija miehitti suurimman osan maan alueesta, mutta Viron armeija vapautti kenraali Johan Laidonerin johdolla Britannian laivaston tukemana koko Viron helmikuuhun 1919 mennessä. Valtio vahvisti itsenäisyytensä allekirjoittamalla Tartossa rauhansopimuksen Venäjän SFNT:n kanssa.
Jaan Poska allekirjoittaa rauhansopimuksen.
Viron pelastuslautakunta 1918.
Saksan miehityksen aikana rakennettu rajavartioasema.
Armeijan ylipäällikkö, divisioonakenraali Johan Laidoner Pihkovaan saapumisen jälkeen.
Viron tasavallan hallituksen jäsenet 12. joulukuuta 1918.
Konstantin Päts puhuu Viron tasavallan ensimmäisen vuosipäivän paraatissa Pietarin aukiolla Tallinnassa.
Viron tasavallan hallitus presidentin Konstantin Pätsin johdolla.
Romania – tie itsenäisyyteen
Elokuussa 1916 Romanian kuningaskunta liittyi ensimmäiseen maailmansotaan ympärysvaltojen puolella. Menestyksiä seurasivat tappiot ja sen seurauksena suurin osa maasta miehitettiin. Sodan loppuminen vahvisti Romanian aseman voittavan koalition maana. Uudet rajat määritettiin rauhansopimuksilla: Saint-Germain-en-Laye (1919), Neuilly-sur-Seine (1919) ja Trianon (1920). Romaniaan liitettiin: Transilvania, Itä-Banaatti, Bessarabia ja Bukovina, minkä ansiosta maan alue yli kaksinkertaistui. Väestön (romanialaiset ja vähemmistöt, pääasiassa unkarilaiset, saksalaiset ja ukrainalaiset) määrä myös kasvoi. Romania jatkoi ranskalaismyönteistä politiikkaa. Alueellisten liittoutumien järjestelmän tarkoituksena oli turvata maa Unkarin ja Venäjän revisionismilta. Vuonna 1921 Puolaa ja Romaniaa yhdisti poliittissotilaallinen liitto, jonka tarkoitus oli suojata idästä tulevilta uhilta.
Ferdinand I, Romanian kuningas, noin vuonna 1920.
Valtionpäämies Józef Piłsudski (oikealla) keskusteli Romanian kuninkaan Ferdinand I:n kanssa syyskuussa 1922.
Romanian keisari ja kuningas Ferdinand I keskustelevat kartan äärellä, kansallisten isänmaallisten järjestöjen keskuskomitean juliste.
Maria, Romanian kuningatar.
Romanialaisia sotilaita ensimmäisen maailmansodan aikana.
Itäisen rintaman II prikaatin taistelut itärintamalla Bukovinassa - sotilasoperaatiot Raranczassa: sotilaita kaivannoissa Bessarabiassa, 1915.
Ukraina – tie itsenäisyyteen
Venäjän vallankumous aktivoi itsenäisyyspiirit Ukrainassa. Maaliskuussa perustettiin Ukrainan keskusneuvosto. Tammikuussa 1918 se ilmoitti Ukrainan kansantasavallan (UNR) perustamisesta. Huhtikuussa syntyi kenraali Pavlo Skoropadskin valtakeskus, ns. hetmanaatti, jota Saksa tuki ja joka oli olemassa Saksan tappioon asti. Marraskuussa 1918 UNR:ään perustettiin direktorio, joka johti vapautustaistelua. Puna-armeija suoritti toimintaa Ukrainassa ja maa oli myös ukrainalaisjoukkojen, kenraali Anton Denikinin ”valkoisten” armeijan, atamaani Nestor Mahnon armeijan ja ulkomaisten väliintulijoiden taistelukenttä. Lokakuussa 1918 perustettiin Länsi-Ukrainan kansantasavalta, mutta Puolan armeija pakotti sen joukot Zbrucz-joen taakse (1919). UNR:n armeijan sotaretki Kiovaan yhdessä Puolan kanssa keväällä 1920 epäonnistui. 18. maaliskuuta 1921 solmittu Riian rauhansopimus tuhosi kaikki toiveet itsenäisestä Ukrainasta. Neuvostoliitossa oli Ukrainan SNT, jonka pääkaupunki oli Harkova ja vuodesta 1934 lähtien Kiova.
Ukrainan keskusneuvoston IV virallinen asiakirja - Ukrainan itsenäisyysjulistus 9. tammikuuta 1918.
Riikan rauhanneuvottelut.
Juhlallinen manifesti Ukrainan kansantasavallan ja Länsi-Ukrainan kansantasavallan yhdistymisasiakirjan julistamisen johdosta Sofian aukiolla Kiovassa. 22. tammikuuta 1919.
Ukrainan kansantasavallan armeijan pääatamaani Symon Petljura luovuttaa juhlallisesti Ukrainan kansantasavallan Sich-ampujien kuudennen divisioonan lipun. Berdytšiv 21. huhtikuuta 1920.
Symon Petljura Ukrainan kansantasavallan armeijan korkeimpana atamaanina ajon aikana Kiovan kaduilla, todennäköisesti 19. joulukuuta 1918.
Georgia – tie itsenäisyyteen
Georgia oli osa Venäjän valtakuntaa 1800-luvun alusta lähtien. Venäjän tapahtumien vaikutuksesta Transkaukasian sejmi ilmoitti maaliskuussa 1918 Transkaukasian federaation perustamisesta. Toukokuussa se kuitenkin jaettiin Georgiaan, Armeniaan ja Azerbaidžaniin. 26. toukokuuta 1918 julistettiin Georgian itsenäisyys. Turkkilaisten hyökkäyksen jälkeen valtio menetti osan alueestaan. Vuoden 1918 jälkipuoliskolla maa oli Saksan ja sitten Ison-Britannian joukkojen miehittämä. Bolsevikkien yritykset tarttua valtaan vuonna 1919 päättyivät tappioon, minkä seurauksena Venäjän SNTL solmi rauhansopimuksen Georgian kanssa vuonna 1920. Brittiläiset joukot lähtivät maasta. Sen jälkeen kun puna-armeija oli ottanut haltuunsa Armenian ja Azerbaidžanin helmikuussa 1921, Georgian bolsevikit nimittivät vallankumoushallituksen ja puna-armeija hyökkäsi maahan. Muodostettiin Transkaukasian SNTL eikä Georgian SNT:aa. Vuonna 1924 Georgian kansannousu tukahdutettiin. Pakolaiset perustivat keskuksia Georgian diasporaa varten. Osa armeijasta aloitti palvelun Puolan armeijassa sopimusupseereina.
Georgian itsenäisyysasiakirja.
Georgian demokraattisen tasavallan ensimmäisen parlamentin täysistunto.
Hallituspalatsi Tbilisissä.
Georgian ensimmäisen edustuston rakennus Puolassa.
Armenia – tie itsenäisyyteen
Vuonna 1914 historiallisen Armenian maat jaettiin pääasiassa Turkin ja Venäjän kesken. Ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen jälkeen joidenkin armenialaisten Venäjän armeijassa antama apu toimi verukkeena armenialaisten tuhoamiseen Turkissa vuonna 1915. Helmikuun vallankumous merkitsi armenialaisten poliittisen vapautumisen alkua Venäjällä. Vuonna 1918 itsenäinen Armenian demokraattinen tasavalta perustettiin Dashnaki-puolueen hallinnassa, kun taas Turkin armeija miehitti suurimman osan alueesta. Vuoden 1920 Sèvresin sopimuksella Armenialle myönnettiin suuria alueita Armenian ylängöllä. Niiden haltuunottoyritys päättyi osan maasta menettämiseen Mustafa Kemalin, myöhemmin Atatürk, Turkin maahan hyökkäyksen jälkeen Neuvosto-Venäjän apua käyttäen. Samana vuonna Armeniassa puhkesi kommunistinen kapina, joka puna-armeijan tuella kaatoi Armenian demokraattisen hallituksen ja antoi alun Armenian SNL:n syntymiselle. Neuvosto-Venäjän ja Turkin välinen sopimus vuodelta 1921 myönsi Turkille muun muassa Karsin maakunnan ja Armenian symbolin Ararat-vuoren.
Armenian tasavallan hallitus, vasemmalta: Avelik Sahakian, Alexander Khatisian, kenraali Christophor Araratov, Nikol Aghpalin, A. Gulkandanian, S. Araradian, 1. lokakuuta 1919.
Armenialaisia pakolaisia, lokakuu 1918.
Sotavanki- ja Armenian armeijan sotilaskarkuriryhmää johtavat armenialaiset sotilaat 1. lokakuuta 1919.
Armenialaisia pakolaisia tavaroineen Mustanmeren rannalla, Novorossijsk, Venäjä, 1920.
500 armenialaisen maailmansodan veteraanin paraati Washingtonissa 14. huhtikuuta 1920.
Puolan itsenäisyyden takaisinsaaminen
Syksyllä 1918 Puola sai itsenäisyytensä takaisin 123 vuoden vapauden puuttumisen jälkeen. Jo lokakuun lopussa vapautui Itävallan vallassa pitämä alue. 7. marraskuuta perustettiin Ignacy Daszyńskin Lublinin hallitus. Entisen Venäjän vallassa pitämällä alueella Varsova oli Puolan tärkeä vallan keskus. Berliinin vallankumous heikensi Saksan miehitysjärjestelmää päivä päivältä. Brigadööri Józef Piłsudski palasi 10. marraskuuta Magdeburgin vankilasta Varsovaan ottaakseen Valtionhoitajaneuvostolta koko sotilaallisen vallan ja kolme päivää myöhemmin myös siviilivallan. Kaduilla jatkui saksalaisten sotilaiden aseistariisunta. Piłsudski ilmoitti ulkomaisille hallituksille 16. marraskuuta Puolan valtion uudestisyntymisestä. Siihen myötävaikutti puolalaisten ponnistelu puoluekannatuksesta riippumatta. Tämä yhteinen ponnistelu mahdollisti valtion itsenäisyyden vahvistamisen ja erityisesti Neuvosto-Venäjän hyökkäyksen tappavan uhan torjumisen kesällä 1920.
Józef Piłsudski, 1918.
Valtionhoitajaneuvoston jäsenet: prinssi Zdzisław Lubomirski, arkkipiispa Aleksander Kakowski ja kreivi Józef Ostrowski ennen sovittelua 27. lokakuuta 1917.
Saksalaisten sotilaiden aseistariisuminen Varsovassa - opiskelijapartio. Taustalla näkyy aseista riisuttuja saksalaisia sotilaita marraskuussa 1918.
Józef Piłsudskin vastaanotto Wienin rautatieasemalla Varsovassa hänen saapuessaan Krakovasta joulukuussa 1918.
Magdeburgin talo, jossa Józef Piłsudski oli vangittuna.
Ignacy Daszyński.
Lvivin taistelu
Itävallta-Unkarin hajoaminen aloitti taistelut alueista, joilla asui sekaväestöä. Yksi tällaisista konflikteista koski Itä-Galitsiaa ja Lviviä, jota halusivat sekä puolalaiset että ukrainalaiset. Aamulla 1. marraskuuta 1918 ukrainalaisten joukot valtasivat yllättäen Lvivin tärkeimmät sotilaalliset kohteet. Puolalaiset, jotka muodostivat kaupungin suurimman kansallisuusryhmän, aloittivat taistelun. Yhteentörmäykset alkoivat pyhän Elisabetin kirkon edustalla ja puolustajien ensimmäiseksi puolustusasemaksi tuli Sienkiewiczille nimetty koulu. Lvivin puolustusta johti kapteeni Czesław Mączyński. Taisteluissa kunnostautuivat nuoret puolustajat, joita myöhemmin kutsuttiin Lvivin nuoriksi kotkiksi. Kaupungin taistelun kohtalon ratkaisi marraskuun lopussa 1918 Puolan apujoukkojen saapuminen, joita johti evl. Michał Karaszewicz-Tokarzewski. Ukrainan joukot vetäytyivät Lvivistä, mutta vielä maaliskuussa 1919 he pitivät kaupunkia piirityksessä.
Józef Piłsudski keskustelun aikana upseerien kanssa rintamalla Lvivin lähistöllä. Näkyvissä ovat myös kenraali Józef Leśniewski ja eversti Czesław Mączyński, 1919
Taistelujen aikana tuhoutunut rakennus Lvivissä, marraskuu 1918.
Kolmannen toiminta-alueen nuoret rohkeat puolustajat.
Puolalainen improvisoitu panssaroitu auto ”Józef Piłsudski” yhdellä kaduista puolustustaistelujen aikana marraskuussa 1918.
Lvivin 1. kiväärirykmentin 3. pataljoona lepää marssin aikana.
Iso-Puolan kapina
Iso-Puolan kapina oli seurausta Preussiin liitetyillä alueilla vallan ylläpitämisestä siitä huolimatta, että Saksan oli kärsinyt tappion ensimmäisessä maailmansodassa. Suurten poliittisten myönnytysten puuttumisen vuoksi Saksan puolelta Puolan puolella voimistuivat salaliittolaiset sotilaalliset valmistelut. Sen jälkeen, kun tunnettu pianisti ja kansallinen aktivisti Ignacy Jan Paderewski saapui Poznańiin, 27. joulukuuta 1918, taistelut puhkesivat spontaanisti. Kansannousua johti korkeimman kansanneuvoston komissariaatti. Kapinallisjoukkojen komentaja oli majuri Stanisław Taczak ja hänen jälkeensä kenraali Józef Dowbor-Muśnicki. Taistelujen seurauksena suurin osa Iso-Puolasta oli kapinallisoukkojen valvonnassa. Trierissä helmikuussa 1919 solmittu aseleposopimus tunnusti vallitsevan tilanteen. Se vahvistettiin Pariisin rauhankonferenssin päätöksillä. Noin 2000 puolalaista sai surmansa kansannousussa ja 6000 haavoittui.
Koalitiomissio Poznańissa 2. maaliskuuta 1919.
Maanpuolustuksen komentajien valanvannominen 23. tammikuuta 1919.
Majuri Wojtkiewicz lyö naulan lippuun, Chodzież, 1. maaliskuuta 1920.
Paraati koalitiomission edessä 2. maaliskuuta 1919.
Kenraali Hallerin armeija
Vuonna 1917 perustettu Puolan armeija Ranskassa, joka tunnetaan myös nimellä kenraali Józef Hallerin armeija tai Sininen armeija oli Ranskan armeijassa vuosina 1914-1915 olleen bayonnelaisten puolalaisyksikön perinnön perillinen. Armeija alkoi Ranskan presidentin Raimond Poincarén 4. kesäkuuta 1917 antamalla asetuksella. Poliittista valtaa armeijaa kohtaan käytti Puolan kansalliskomitea. Armeija koostui tuhansista puolalaisista Yhdysvalloista, Kanadasta, Brasiliasta, sotavankien leireiltä Italiasta, Ranskasta ja Iso-Britanniasta, Ranskan venäläisistä yksiköistä ja jopa Kiinasta. Puolan armeijan yksiköt taistelivat saksalaisia vastaan kesäkuusta 1918 lähtien. Venäjältä tullut kenraali Józef Hallerista tuli lokakuussa armeijan komentaja. Seuraavan vuoden huhtikuusta alkaen Puolan armeijan yksiköt, joiden lukumäärä oli noin 70 000 sotilasta, oli varustettu modernilla varustuksella muun muassa Puolaan saapui 90 lentokonetta ja 120 panssarivaunua, jotka liittyivät taisteluihin tasavallan rajoista.
Józef Hallerin vastaanotto Varsovassa, vuonna 1919
Puolan armeijan sotilaat Ranskassa Sillé-le-Guillaumen leirillä.
Yhteistila Sillé-le-Guillaumen leirillä, elokuu 1918.
Sotilaat lipun kanssa, jonka oli suunnitellut Ksawery Dunikowski.
Puolan armeijan vastaanotto kotimaassa, huhtikuu 1919.
Kenraali Józef Haller vannoo valan Puolan armeijan ylipäällikkönä Ranskassa.
Pariisin rauhankonferenssi ja Versailles´n rauhansopimus
Ensimmäisen maailmansodan jälkeisen kansainvälisen järjestyksen vahvistaminen oli Pariisin rauhankonferenssin tehtävä. Viidellä vallalla oli siellä ratkaiseva rooli: Yhdysvallat, Iso-Britannia, Ranska, Italia ja Japani. Voitetut valtiot otettiin vastaan vasta neuvottelujen myöhemmässä vaiheessa. Neuvosto-Venäjä ei osallistunut rauhankonferenssiin. Puolaa edusti valtuuskunta Ignacy Jan Paderewskin ja Roman Dmowskin johdolla. Konferenssin työ oli Versailles'n sopimus, joka allekirjoitettiin 28. kesäkuuta 1919 Versailles'n palatsin peilisalissa, samassa paikassa, jossa vuonna 1871 julistettiin Saksan valtakunta. Päätettiin perustaa Kansainliitto. Rauhansopimus määritettiin kysymys Saksan palautettavista useista alueille Euroopassa, mukaan lukien Puolan alueet ja siirtomaat. Lisäksi tätä maata koskivat armeijan kokoon kohdistuvat rajoitukset ja korvausvelvollisuus. Versailles’n järjestelmän tuhoamisen avainasemassa olivat Saksan valtakunnan revansistiset pyrkimykset ja Neuvostoliiton osallisuus, erityisesti vuosina 1939-1940.
Roman Dmowski
Narodowe Archiwum Cyfrowe
Ranskan presidentti Raymond Poincaré pitää aloituspuheen Pariisin rauhankonferenssissa Salon de l’Horlogessa, Ranskan ulkoministeriössä 18. tammikuuta 1919.
Ympärysvaltioiden edustajat rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Etualalla ovat näkyvissä muun muassa: Yhdysvaltain presidentti Thomas Woodrow Wilson (1. vasemmalla), Ranskan pääministeri Georges Clemenceau (keskellä), Britannian ulkoministeri Arthur James Balfour (2. oikealta), Pariisi 28. kesäkuuta 1919.
Neljän neuvoston kokous rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Näkyvissä oikealta: Yhdysvaltain presidentti Thomas Woodrow Wilson, Ranskan pääministeri Georges Clemenceau, Italian pääministeri Wittorio Orlando, Englannin pääministeri George David Lloyd, Pariisi 28. kesäkuuta 1919.
Ignacy Paderewski
Narodowe Archiwum Cyfrowe
Ranskan sotilaallinen delegaatio Puolassa
Sopimus, jonka perusteella Ranskan sotilaallinen delegaatio Puolaan järjestettiin, solmittiin 25. huhtikuuta 1919 saman vuoden tammikuussa ja helmikuussa tehtyjen päätösten tuloksena. Useat sadat delegaatioon osallistuneet upseerit tulivat Puolaan kenraali Hallerin armeijan kanssa. Delegaation tehtävät keskittyivät useille pääaloille. Tärkein oli yhteistyö Puolan tasavallan hallituksen kanssa armeijan muodostamisen ja kouluttamisen alalla sekä sen toimintaa koskevien sääntöjen ja menettelyjen luominen. Lisäksi delegaation toimintaan sisältyi apu armeijahallinnon perustamisessa ja asevoimien asianmukaisen rakenteen luomisessa. Tämän tuen merkitystä ei voida yliarvioida, varsinkin kun otetaan huomioon, että osalla Puolan upseerikunnasta oli puutteellinen koulutus sekä Puolan tasavallan vaikea asema Neuvosto-Venäjän ja Saksan välissä. Delegaation johtajina toimivat sen olemassaolon ensimmäisenä kautena kenraalit: Paul Henrys (1919-1920), Henri Niessel (1920-1921) ja Charles Dupont (1921-1926).
Eversti Louis Faury, delegaation koulutustoimiston johtaja.
Everstiluutnantti Happe johtaa tehtäviä Varsovan sotilaskorkeakoulun työtilassa.
Ranskalainen upseeri (everstiluutnantti Béreaud?) suorittaa tehtävää käyttäen Ranskan ja Preussin sodan 1870-1871 esimerkkiä tulkki seuranaan.
Józef Piłsudski ja kenraali Paul Henrys vierailun aikana Dęblinin sotakoulussa 10. kesäkuuta 1919.
Upseerit ja heidän ranskalaiset professorinsa taktisten tehtävien laadinnassa mukautetussa rautatievaunussa.
Ranskan sotilaallinen delegaatio Puolassa
Ranskan sotilaallisen delegaation perustehtävien toteuttamisen varmisti sen II osasto. Sen vastuualueeseen kuuluivat tekninen neuvonta ja apu sotilaallisissa kysymyksissä Puolan armeijan pääesikunnan II osastolle. Delegaation II osasto jaettiin osiin, jotka sisälsivät mm. sotilasopinnot, poliittiset opinnot ja propagandan, tietopalvelut ja lehdistön. Lisäksi delegaation kiinnostuksen kohteena olivat puna-armeijan toimintaan liittyvät kysymykset sekä salaus. Ranskan sotilaallisella delegaatiolla oli tärkeä rooli Puolan-Neuvosto-Venäjän sodan aikana tarjoten todellista tukea ei vain taistelussa vaan myös puolalaisten joukkojen varustamisessa. Sen upseerit valmistelivat muun muassa tilannekaaviot, jotka kuvaavat tilannetta rintamalla. Delegaatio raportoi esim. puna-armeijan sijainnin muutoksista Varsovan taistelun jälkeen. Delegaation toiminta edisti ystävällisten suhteiden kehittämistä Puolan ja Ranskan armeijoiden ja kansojen välillä. Tämä tarjosi vankan pohjan molempien maiden vuonna 1921 solmimalle poliittiselle ja sotilaalliselle liitolle.
Kenraali Haller ja ranskalaiset upseerit Puolan armeijan 3. kivääridivisioonan yksikön kanssa Ranskassa 19. heinäkuuta 1919.
Ryhmä lentäjiä ranskalaisen lentokoneen Caudron G2 vieressä, 1920.
Józef Piłsudski ja kenraali Paul Henrys upseerien ympäröimänä. Ylipäällikön takana seisoo kenraali Kazimierz Sosnkowski, 19. maaliskuuta 1920.
Neuvottelu taistelujen aikana. Näkyvissä mm. Ylipäällikkö Józef Piłsudski, kenraali Paul Henrys ja kenraali Edward Rydz-Śmigły, kevät 1920.
Taistelut ja väliaikainen rauha Lvivin rintamalla
Ukrainalaisten joukkojen karkottaminen Lvivistä marraskuun lopussa 1918 ei lopettanut taisteluja riidanalaisella Itä-Galician alueella. Kiivaat taistelut Länsi-Ukrainan kansantasavallan joukkojen kanssa jatkuivat marras- ja joulukuun vaihteessa 1918, muun muassa Khyrivin alueella. Ukrainan joukkojen paine Lviviin jatkui. Kaupunki oli piiritetty ja sitä ammuttiin tykkitulella. Volynin rintama oli jatkoa Galitsian rintamalle. Tammi- ja helmikuun vaihteessa 1919 puolalaiset joukot ottivat hallintaansa siellä Volodymyr-Volynskyn ja Kovelin. Tammikuun 1919 toisella puoliskolla, kiivaan taistelun jälkeen, rintama Itä-Galiciassa oli pysähdyksissä. Vallitsi ympärysvaltojen sovittelun kautta pakottama väliaikainen aselepo, mikä oli muun muassa tulos liittolaisten bolsevikkivastaisesta politiikasta ja ”valkoisen” Venäjän suosimisesta. Puolan joukkoja rintamalla Itä-Galitsiassa komensi kenraali Tadeusz Rozwadowski ja hänen jälkeensä kenraali Wacław Iwaszkiewicz
Kenraali Rozwadowski puhuu palkituille sotilaille. General Rozwadowski addresses decorated soldiers.
Lvivin asukkaat ojentavat kenraali Wacław Iwaszkiewiczille historiallisen miekan kiitollisuuden ilmaisuna kaupungin vapauttamisesta, 1919.
Kenraali Rozwadowski palkitsee Lvivin puolustajat Virtuti Militari-sotaristillä.
Puolan legioonien sotilaita Volyniassa, 16. kesäkuuta 1919.
Pyhän Elisabetin kirkon kunnostustoimikunta kirkon raunioilla.
Delegacja konferencji pokojowej w Paryżu, przysłana z ramienia Ententy do Lwowa w lutym 1919 r.
Biblioteka Śląska
Hyökkäys Vilnan alueella ja Itä-Galitsiassa
Saksalaisten joukkojen vetäytymisen jälkeen Neuvosto-Venäjän armeija tuli Liettuan ja Valkovenäjän alueelle. Itsenäisen Valkovenäjän hallitus kaadettiin. Vilnan valloituksen jälkeen julistettiin Liettuan ja Valkovenäjän SNT. Helmikuussa 1919 Puolan Liettuan ja Valkovenäjän rintamajoukot aloittivat vastahyökkäyksen. Maaliskuun alussa valloitettiin Slonim ja Pinsk ja huhtikuussa 1919 puolalaiset joukot saapuivat Vilnaan. Maaliskuussa 1919 puolalaiset torjuivat Ukrainan hyökkäyksen Lviviä vastaan ja pakottivat Ukrainan Galitsia-armeijan joukot kaupungin ulkopuolelle. Läpimurto tapahtui toukokuussa, kun Puolan armeija aloitti hyökkäyksen Puolan ranskalaisarmeijan yksiköiden tukemana. Romanian joukot taistelivat myös Ukrainan joukkoja vastaan Pokuttiassa. Puolan joukot ottivat heinäkuun puoliväliin mennessä haltuun koko alueen Zbruchiin asti. Marraskuussa 1919 ympärysvallat myönsi Puolalle 25 vuoden mandaatin Itä-Galitsiaan. Vasta ajan myötä tämän aseman korvasi Puolan II tasavallan suvereniteetin tunnustaminen tällä alueella.
Kenraali Henrys ja puolalaiset upseerit hymnin aikana Minskin rautatieasemalla maaliskuussa 1920.
Józef Piłsudskin vetoomus ”Liettuan entisen suuriruhtinaskunnan asukkaille”, julkaistu 22. huhtikuuta 1919
Kenraali Lucjan Żeligowski Puolan joukkojen Vilnaan saapumisen jälkeen, 1920.
Kenraali Edward Rydz-Śmigłyn vetoomus Vilnan kansalaisille Puolan armeijan saapuessa kaupunkiin 21. huhtikuuta 1919.
Kenraali Henrys katsasti Puolan armeijan joukot Minskin torilla ennen Kiovan sotaretkeä, maaliskuu 1920.
Kansainliiton komissio rykmentin kasarmissa, Puolan joukkojen saapuessa Vilnaan. Näkyvissä muun muassa kenraali Lucjan Żeligowski, kaupungin komentaja majuri Stanisław Bobiatyński, rykmentin komentaja everstiluutnantti Jerzy Wołkowicki, 1919.
Sleesian kansannousu
Pariisin konferenssissa vuonna 1919 ei päätetty, mihin valtioon Ylä-Sleesia kuuluu. Päätettiin, että siellä järjestetään kansanäänestys. Sleesian puolalaisten vastaus oli lakon julistaminen, jonka jälkeen 17. elokuuta 1919 puhkesi 1. Sleesian kansannousu, joka tukahdutettiin nopeasti. Saksalaisten joukkojen vetäytymisen ja liittoutuneiden joukkojen saapumisen jälkeen Ylä-Sleesiaan kansanäänestyksen valmistelut alkoivat. 2. Sleesian kapina puhkesi 19. elokuuta 1920 jännittyneessä ilmapiirissä. Se johti 9 piirikunnan haltuun ottoon ja viikon kuluttua kansannousu loppui. 20. maaliskuuta 1921 järjestettiin kansanäänestys. Sleesian ulkopuolella asuvien, mutta siellä syntyneiden, enimmäkseen saksalaisten, ihmisten salliminen osallistua äänestykseen johti tukokseen, että vain 40,3 % äänestäjistä kannatti Puolaan kuulumista. Puolalle epäedullisen Sleesian jakautumisen seurauksena puhkesi voitokas 3. Sleesian kansannousu toukokuun 2. ja 3. päivän välisenä yönä 1921. Sen seurauksena Puola sai 29 prosenttia alueesta, mukaan lukien taloudellisesti arvokkaat alueet sekä 46 prosenttia kansanäänestysalueen väestöstä.
Ylä-Sleesian kartta vuonna 1921 pidetyn kansanäänestyksen tuloksena.
Józef Rymer, Sleesian ensimmäinen voivodi, allekirjoittaa Rybnikin piirikunnan siirtämisen Puolan valtiolle sen jälkeen, kun Ylä-Sleesian maat jaettiin Puolan ja Saksan kesken 3. heinäkuuta 1922. Ylä-Sleesian liittoutuneiden piirikunnan hallinto- ja kansanäänestyskomission tarkastajat - italialainen eversti Bernetrio Asinari di Bernezzo ja hänen sijainen ranskalainen kapteeni Lalanne.
Ranskan vartioasema Katowicessa. Ranskalainen panssarivaunu Renault FT-17 näkyvissä katsojajoukon ympäröimänä vuonna 1921.
Puolan viranomaisten Katowice piirikunnan haltuunoton pöytäkirjan allekirjoitusseremonia liittoutuneiden Ylä-Sleesian piirikunnan hallinto- ja kansanäänestyskomission valvojien ja edustajien läsnä ollessa Ylä-Sleesian hallintoviranomaisten edustajien kanssa sen jälkeen kun Ylä-Sleesian maiden jakaminen Puolan ja Saksan välillä on saatu päätökseen. Katowice, 19. kesäkuuta 1922.
3. Sleesian kansannousu - kapinallisyksikkö Rybnikissä. Näkyvissä vapaaehtoisia kivääreineen, 1921.
Äänestysluetteloiden ja äänestyslippujen valmistelu kansanäänestyksen aikana Sleesiassa vuonna 1921.
Taistelu Daugavpilsistä
Elokuussa 1919 Valkovenäjän taistelujen jälkeen Puolan armeija kenraali Edward Śmigły-Rydzin komentamana aloitti toimintansa Daugavan valuma-alueen suuntaan. Esteenä oli puna-armeijan miehittämä linnoitus ja viestintäkeskus Daugavpilsissa, Latgallian pääkaupungissa, entisessä Puolan Liivinmaassa. 27. syyskuuta 1919 1. legioonien jalkaväkidivisioona lähti hyökkäykseen, jota tuki kaksikymmentä ranskalaista panssarivaunua. Kaksipäiväisessä taistelussa puolalaiset ottivat haltuunsa Daugavpilsin menettäen lähes 300 kuolleina ja haavoittuneina.
Kenraali Edward Śmigły-Rydz upseerin seurassa. Taustalla näkyvissä Daugavpilsin panoraama, tammikuu 1920.
Ranskalainen panssarivaunu Renault FT - 17 Daugavpilsin lähistöllä 1919.
Näkymä Daugavpilsin kaupunkiin tammikuussa 1920.
Legioonien 1. divisioonan tekniset yksiköt rakentavat ponttonisillan Daugavaan Daugavpilsin lähistöllä vuonna 1919.
Puolan armeija Latviassa operaation ”Talvi” aikana tammikuussa 1920.
Taistelu Daugavpilsistä
Joulukuussa 1919 Latvian hallitus pyysi Puolalta apua Latgallian vapauttamisessa. Józef Piłsudski antoi tehtävän kenraali Edward Śmigły-Rydzille. ”Talvioperaatioon” määrättiin 30 tuhatta puolalaista ja 10 tuhatta latvialaista sotilasta. Taistelut puna-armeijan kanssa käytiin lämpötiloissa -30 celsiusasteeseen asti.
3. tammikuuta 1920 Daugavpils valloitettiin ja helmikuuhun mennessä koko Latgallia vapautettiin. Aseiden veljeskunnasta tuli Puolan ja Latvian hyvien naapurisuhteiden perusta.
Konekiväärin Hotchkiss malli 1914 Daugavpilsin lähistöllä tammikuussa 1920.
Kaatuneiden sotilaiden hautajaiset Daugavpilsin lähistöllä, 1919.
Ranskalaiset Renault FT - 17 panssarivaunut Daugavpilsin lähistöllä, 1919
Puolan armeija Latviassa operaation ”Talvi” aikana tammikuussa 1920.
Legioonien 1. jalkaväkirykmentin upseerit sillanpäähän kohdistuneen hyökkäyksen jälkeen Daugavpilsin lähistöllä 1919.
Luutnantti Kalinowskin Poznańin ”kuolemanpataljoona” Daugavpilsin linnoituksessa tammikuussa 1920.
Puolan-Ukrainan hyökkäys ja Kiovan valloittaminen
Voitettuaan ”Valkokaartilaisten” armeijan 1920-luvun alussa, Neuvosto-Venäjä valmistautui ratkaisemaan riidan Puolan kanssa. Helmikuussa muodostettiin puna-armeijan länsirintama. Uhan ennakoimiseksi Puolan hallitus ja Ukrainan atamaani Symon Petljuran hallitus solmivat 21. huhtikuuta 1920 sopimuksen. Sotilaallinen sopimus koski Ukrainan armeijan yhteistyötä Puolan armeijan kanssa. 26. huhtikuuta 1920 alkoi Puolan ja Ukrainan Kiovan sotaretki. Tavoitteena oli luoda itsenäinen Ukraina, joka olisi osa bolsevikkivastaista politiikkaa ja joka samalla olisi suunnattu Venäjän imperialistisia pyrkimyksiä vastaan. Yksi sotilaallisista tavoitteista oli provosoida Neuvosto-Venäjän joukkojen keskittäminen Ukrainaan ja tuhota ne. Ensimmäiset puolalaiset joukot tulivat 7. toukokuuta Ukrainan pääkaupunkiin. Kiovan sotaretki ei kuitenkaan saavuttanut poliittista tavoitettaan Ukrainan riittämättömän tuen vuoksi.
Atamaani Semen Petlijuran ja kenraali Edward Śmigły-Rydzin tapaaminen Kiovan rautatieasemalla 10. toukokuuta 1920.
Vaunukaravaani, joka kuljettaa ammuksia Kiovan vapaaehtoisarmeijalle vuonna 1919.
Bolshevikkien räjäyttämä silta Kiovan lähistöllä, 1919.
Ranskan Puolan sotilaallisen operaation johtaja kenraali Henri Albert Niessel antaa kunniamerkkejä Lvivin puolustajille, Lviv 1923.
Kenraali Antoni Listowski keskustelussa atamaani Symon Petljuran kanssa huhtikuussa 1921.
Neuvosto-Venäjän hyökkäys
Puolan joukot, ilman Petljura-liikkeen selkeää tukea, eivät kyenneet lyömään Neuvosto-Venäjän joukkoja Ukrainassa. He eivät myöskään kyenneet murtamaan niiden keskittämistä Valkovenäjään. 14. toukokuuta siellä käynnistyi puna-armeijan suuri hyökkäys. Semjon Budjonnyin ensimmäisen ratsuväkiarmeijan saapumisen jälkeen Neuvosto-Venäjän hyökkäys alkoi myös Ukrainassa. 5. kesäkuuta rintama murtui Samhorodokin lähistöllä. 10. kesäkuuta Puolan armeija poistui Kiovasta. Heinäkuun alkuun mennessä Puolan armeija oli vetäytynyt 150-250 kilometriä Ukrainan rintamalla. 4. heinäkuuta käynnistettiin uusi Neuvosto-Venäjän hyökkäys Vilna-Varsova-suuntaan. Puolan armeijan vetäytyminen jatkui. 10. heinäkuuta puna-armeijan länsirintaman komentaja Mihail Tuhatševski antoi käskyn hyökätä Varsovaan. Tavoitteena oli lyödä Puolan armeija ja ylittää Veiksel. 12. elokuuta 1920 puna-armeijan yksiköt tulivat taisteluyhteyteen Varsovan puolustusasemassa olevien Puolan joukkojen kanssa.
Kenraali Tadeusz Rozwadowski rintamakierroksella Varsovan lähellä elokuussa 1920.
Kaivantojen rakentaminen lähellä Varsovaa Pragan lähistöllä heinäkuussa 1920.
Bolsevikkivastainen propaganda Varsovassa kesällä 1920.
Belgian hyväntekeväisyysjärjestön sisarien saapuminen Puolaan 1920.
Neuvosto-venäläiset ajavat kokoukseen kesällä 1920.
Neuvosto-venäläinen partio Varsovan lähistöllä elokuussa 1920
Puolalais-amerikkalainen aseveljeys
Tärkeä rooli vuoden 1920 sodassa oli amerikkalaisilla lentäjillä, jotka näkivät ”kunniavelan” maksamisen Puolan kansalle osallistumalla taisteluihin itsenäisen Puolan puolesta. Se syntyi 1700-luvulla Yhdysvaltain vapaussodan aikana, jota käytiin puolalaisten vapaaehtoisten Tadeusz Kościuszkon ja Kazimierz Pułaskin tuella. Elämänsä viimeisinä päivinä kuolettavasti vuonna 1779haavoittuneen Pułaskin seurana oli eversti John Cooper, Merian Cooperin isoisänisä, jonka aloitteesta perustettiin amerikkalaisista lentäjistä koostuva sotilasyksikkö Puolan armeijan tukemiseksi. Intohimoinen, mukaansatempaava idealisti Floridasta sai ajatukselleen Józef Piłsudskin ja Puolan armeijan pääesikunnan päällikön kenraali Tadeusz Rozwadowski tuen.
Kazimierz Pułaskin patsas Washingtonissa
Tadeusz Kościuszkon muistomerkki Humboldt Parkissa Chicagossa (vuodesta 1978 Burnham Parkissa), paljastettiin vuonna 1904. Muistomerkki toteutettiin maailmankuulun pianistin ja yhden Puolan itsenäisyyden isistä Ignacy Jan Paderewskin rahaston varoilla. Ignacy Jan Paderewski oli Puolan hallituksen pääministeri ja ulkoministeri kaudella 16. tammikuuta - 9. joulukuuta 1919.
Zaprzysiężenie dowódców Obrony Krajowej, 23 stycznia 1919 r. / Fot. Kazimierz Greger. Wielkopolskie Muzeum Niepodległości
Merian Cooperin kirje Józef Piłsudskille ehdotuksella hänen hyväksymisestä Puolan armeijaan 29. huhtikuuta 1919. Kirje sisälsi tämän päätöksen perustelut (hänen esi-isänsä palvelus yhdessä Kazimierz Pułaskin kanssa Yhdysvaltain armeijassa ja yhteinen taistelu Savannahin taistelussa) ja kapteeni Merian Cooperin tähänastisen sotilasuran.
Merian Cooper puolalaisessa univormussa sodan aikana vuonna 1920.
Merian Cooperin tähti Hollywoodin Walk of Famella
7. Tadeusz Kościuszkille nimetty hävittäjälaivue
Rekrytointi amerikkalaisten vapaaehtoisten yksikköön alkoi kesällä 1919 Pariisissa. Sitä johti Merian Caldwell Cooper (1893-1973) ja Cedric Fauntleroy (1891-1963) - Yhdysvaltain siirtoarmeijan lentäjät, jotka taistelivat Euroopassa vuonna 1918. Palvelusopimukset Puolan armeijassa allekirjoittivat ensimmäisenä: majuri Cedric Fauntleroy, kapteeni Merian Cooper, luutnantti George Crawford, luutnantti Edward Corsi, luutnantti Carl Clark, luutnantti Kenneth Shrewsbury, everstiluutnantti Edwin Noble ja kapteeni sotatarkkailija Arthur Kelly. Puolan hallituksen pääministeri Ignacy Jan Paderewski hyvästeli 26. elokuuta 1919 Pariisin Ritz-hotellissa Puolaan lähtevät 8. vapaaehtoisyksikköön rekrytoidut vapaaehtoiset. Saavuttuaan Puolaan amerikkalaiset tapasivat Józef Piłsudskin Belweder-palatsissa (14. lokakuuta 1919) ja lähtivät sen jälkeen Lviviin, jossa liittyivät 7. Tadeusz Kościuszkolle nimettyyn hävittäjälaivueeseen. Laivueen ensimmäinen komentaja oli virkavanhin Fauntleroy, ja hänen varamiehensä oli Cooper.
Kapteeni Ratomski Stanisław - Krakovan 2. lentorykmentin lentäjä Ansaldo A-1 Balilla lentokoneen vierellä, jolla hän lensi reitillä Krakova-Bukarest.
Albatros D.III, yksipaikkainen avo-ohjaamolla varustettu kaksitasoinen lentokone, valmistettu vuodesta 1917 lähtien sarjatuotantona Saksan Piłan tehtailla ja itävaltalaisen Oeffag-yhtiön parannettuna versiona. Puolalaiset lentäjät ottivat nämä koneet haltuunsa ensimmäisen maailmansodan lopussa ja käyttivät niitä Puolan-Neuvosto-Venäjän sodan aikana vuosina 1919-1920.
Ensimmäiset amerikkalaiset vapaaehtoiset Kościuszko-laivueessa: Fauntleroy, Cooper, Corsi, Crawford, Shrewsbury, Clark, Rorison, Noble.
Ympärysvaltioiden sotilaallinen delegaatio Lvivissä huhtikuussa 1919, istumassa: kapteeni. W. H. Maule (Englanti), eversti Ernest de Renty (Ranska), eversti Caziarc (USA), eversti Tonini (Italia), ratsumestari Skowronski. Seisomassa: Insinööri-luutnantti Stanisław Szczepanowski, kapteeni Merian Coldwell Cooper (Yhdysvallat), luutnantti Kazimierz Miński, luutnantti Guerrini (Italia), luutnantti Horodyski.
Cedric Fauntleroy (1890-1963) - amerikkalainen sotilaslentäjä, Puolan armeijan eversti, lentäjä, Kościuszko-laivueen ensimmäinen komentaja, Virtuti Militari-ritarikunnan ritari.
Luutnantti Elliott Chessin suunnittelema Kościuszko-laivueen vaakuna. Toisen maailmansodan aikana sen pohjalta luotiin Ison-Britannian taistelussa taistelevan 303-divisioonan vaakuna.
Kościuszko-laivueen kokoonpano, jossa mainitaan haavoittuneet ja surmansa saaneet vuoden 1920 sodassa - luettelo sotilasarvon mukaan toukokuussa 1921.
Amerikkalaiset taistelussa itsenäisen Puolan puolesta
Amerikkalaiset kouluttivat aluksi puolalaisia lentäjiä. Huhtikuussa 1920 Józef Piłsudski suostui siirtämään heidät Galitsian rintamalle ja liittymään taisteluun. Lentäjät suorittivat yhteyslennot Lvivin ja Tarnopolin välillä ja Puolan Kiovassa tapahtuneen hyökkäyksen aikana tiedustelu- ja hyökkäyslennot Niiden aikana he käyttivät innovatiivista hyökkäystekniikkaa, joka aiheutti paniikkia Neuvosto-Venäjän armeijan joukossa - jatkuvaa tulta marssivaa viholliskolonnaa pitkin hyvin matalalta. He antoivat suuren panoksen yhteenottoihin Semjon Budjonnyin hevosarmeijan kanssa elokuussa 1920, häiritsemällä sitä ilmahyökkäyksillä ja aiheuttaen vakavia tappioita taisteluissa Lvivin läheisyydessä. Kapteeni Cooperin kone ammuttiin alas yhdellä lennolla Rivnen lähistöllä Volyniassa. Neuvostoliitto vangitsi lentäjän ja hän kävi sen jälkeen läpi useita työleirejä. Hän pakeni vankilasta ja palasi Puolaan Riikan kautta toukokuussa 1921. 10. toukokuuta 1921 Józef Piłsudski palkitsi Belvederin palatsissa pidetyssä kokouksessa 9 lentäjää Virtuti Militarin hopearistillä ja 4 lentäjää taistelijoiden ristillä. 11. toukokuuta 1921 amerikkalaiset lentäjät kotiutettiin.
Valtionpäämiehen Józef Piłsudskin upseerien kunniamerkkienjakotilaisuus 5. luokan Virtuti Militari-ristillä, vasemmalta: kenraali Tadeusz Jordan Rozwadowski, kenraali Stanisław Haller, eversti Tadeusz Piskor ja eversti Cedric Errol Fauntleroy, 7. T. Kościuszkolle nimetyn laivueen komentaja, Puolan armeijan pääesikuntarakennuksen edessä pl. Saskilla, 14. syyskuuta 1920.
Amerikkalaisen ristin henkilökunta, jota johti eversti Walter C.Bailey, Varsovan toimipaikan edessä toukokuussa 1919.
Zadwórzen taistelu, saanut määritelmän ”Puolan Thermopýles”, joka käytiin 17. elokuuta 1920 Lviviä puolustavien puolalaisjoukkojen kapteeni Bolesław Zajączkowski johdolla ja Semjon Budjonnyin johtaman Neuvosto-Venäjän 1. ratsuväkiarmeijan välillä, päättyi puolalaisten menestykseen ja valtaviin tappioihin (318 kaupungin 330 puolustajasta sai surmansa) - Stanisław Kaczor-Batowskin maalaus vuodelta 1929.
Semjon Budjonnyi
Muisto ja legenda
Puolan–Neuvosto-Venäjän sodan aikana ”Kościuszkon laivueessa” palveli 21 amerikkalaista. Kolme amerikkalaista lentäjää sai surmansa, luutnantti Edmund Pike Graves lentonäytöksessä Lvivissä 22. marraskuuta 1919, kapteeni Arthur H. Kelly taistelulennon aikana Lutsk-Klevan’in välisellä tiellä 15. heinäkuuta 1920 ja luutnantti George MacCallum Lvivin taisteluissa 31. elokuuta 1920. Kaikki haudattiin Lvivin puolustajien hautausmaalle. Puolan II tasavalta muisti sankarilliset amerikkalaiset. Amerikkalaisten lentäjien sotilastekoja muistettiin muistomerkillä, joka pystytettiin Chicagon Puolan kansallisen yhdistyksen toimesta Lvivin Lychakivin hautausmaalle ja joka paljastettiin virallisesti 30. toukokuuta 1925. Vuonna 1930 Leonard Buczkowski teki taisteluelokuvan ”Tähtien laivue”, joka kertoo amerikkalaisen lentäjäryhmän taistelusta vuosina 1919-1921 Puolan puolella. Sen kopiot eivät ole säilyneet, puna-armeija todennäköisesti tuhosi ne tai vei ne pois vuonna 1945.
Józef Piłsudski myönsi Virtuti Militari-kunniamerkin Merian Cooperille.
Merian Cooperin palkitseminen Lvivin puolustamisesta Puolan-Ukrainan sodan aikana (1. -22. marraskuuta 1918), joka amerikkalaisena lentäjänä osallistui elintarvikeavustustehtävään Lvivin puolustajille.
Taistelijoiden risti myönnettiin Merian Cooperille osallistumisesta Puolan-Neuvosto-Venäjän sotaan.
Lentäjän kunniamerkki myönnettiin Merian Cooperille.
Juhlat Puolan puolustamisessa kuolleiden amerikkalaisten lentäjien kunniaksi. Seppeleen laskeminen Lvivin muistomerkillä. Ensimmäisessä rivissä ensimmäisenä oikealta seisoo kenraali Jan Thullie, Lvivin piirin komentokunnan päällikkö, 23. elokuuta 1920 lähtien Puolan-Neuvosto-Venäjän sodan etelärintaman esikunnan komentaja, vuosi 1926.
Kościuszko-laivueen vaakuna.
Amerikan Puolan kansallisen yhdistyksen jäsenet matkalla Lviviin. Matkan osallistujat amerikkalaisten lentäjien muistomerkin edessä Lvivin puolustajien hautausmaalla, jossa he laskivat seppeleen vuonna 1926.
Amerikkalaisten sankareiden sodanjälkeiset kohtalot
Kościuszko-laivueen toinen järjestäjä ja sen ensimmäinen komentaja Cedric Fauntleroy vapautettiin 10. toukokuuta 1921 omasta pyynnöstä Puolan armeijan palveluksesta. Tunnustuksena erinomaisista ansioistaan hänet ylennettiin everstiksi. Palattuaan Yhdysvaltoihin hän teki yhteistyötä Puolan hyväksi Ignacy Jan Paderewskin ja puolalaisyhteisön kanssa. Hän oli yksi New Yorkin Kosciuszko-säätiön perustajista, joka on toiminut tähän päivään asti ja joka toimii puolalaisen tieteen ja kulttuurin edistämisessä Yhdysvalloissa.
Merian Cooper palasi kotimaahansa tullakseen dokumenttielokuvantekijäksi ja ohjaajaksi Hollywoodiin. Hänelle toi valtavan suosion elokuva King Kong (1933), jossa Cooper näytteli jättiläisapinaa vastaan hyökkäävän lentokoneen ohjaajan roolissa. Toisen maailmansodan aikana hän tuki puolalaisia ja piti yhteyksiä puolalaisyhteisöihin, mukaan lukien kuuluisa Englannin divisioona 303, joka jatkoi Kościuszko-laivueen perinteitä.
Juliste Cooperin kuuluisimmasta Hollywood-tuotannosta: King Kong elokuva vuodelta 1930.
Uroczystości zorganizowane w Chicago
ku czci pułkownika Cedrica Fauntleroy,
14 listopada 1920 r. – pierwsza strona programu.
ku czci pułkownika Cedrica Fauntleroy,
14 listopada 1920 r. – pierwsza strona programu.
Merian Cooperin kuolintodistus syyskuussa 1918 sen jälkeen, kun hänen lentokoneensa ammuttiin alas saksalaisten miehittämällä alueella - tosiasiassa Cooper jäi henkiin ja saksalaiset vangitsivat hänet.
Cooperin King Kong elokuvan juliste Casino-elokuvateatterissa Pinskissä vuonna 1938.
Kohtaus Merian Cooperin elokuvasta King Kong.
Käsky Varsovan taisteluun
Varsovan taistelun yleiskonsepti oli seurausta Józef Piłsudskin ajatuksista. Suunnitelman pääpiirteet oli konkretisoitu keskustelussa pääesikunnan päällikön kenraali Tadeusz Rozwadowskin kanssa. Sen lähtökohtana oli puna-armeijan länsirintaman joukkojen motittaminen etelästä. Liikesota-armeijan oli määrä suorittaa päätehtävä. Sen keskittymispaikaksi suunniteltiin Veikseliin virtaavan Wieprz-joen takana oleva alue Dęblinin lähellä. Vielä 6. elokuuta annettiin taistelukäsky.
Pääesikunnan päällikön neuvonantaja, ranskalainen kenraali Maxime Weygand, jonka havainnot otettiin huomioon suunnitelman laatimisessa, muistutti tahdikkaasti: ”Minun, samoin kuin ranskalaisen sotilaallisen operaation, tehtävä rajoittui muutaman puutteen täyttämiseen suorituksen yksityiskohdissa. Teimme yhteistyötä parhaan tahtomme mukaan tässä tehtävässä. Ei mitään sen lisäksi. Puolan sankarillinen kansa pelasti itsensä.”
Kenraali Tadeusz Rozwadowski..
Kenraali Tadeusz Rozwadowskin 14. elokuuta 1920 antama käsky nro 71 taistelun aloittamiseksi.
Asevoimien komentaja, kenraali Rozwadowski, antaa lopulliset käskyt Minskiin lehtimiesten seurassa lähtevälle upseerille, vieressä kenraali Weygand.
Kansanvartijan jäsenten vartijoidenvaihto Varsovassa elokuussa 1920.
Valkoisen Ristin jäsenet valmistavat paketteja rintamasotilaille, Varsova 1920.
Kenraali Józef Haller tutustuu taistelutilanteeseen rintamalla elokuussa 1920.
Kenraali Maxime Weygand Krasińskien palatsissa puolalaisten hänelle antamien lahjojen ja kunnianosoitusten ympäröimänä kiitoksena avusta Varsovan taistelun voitossa.
Varsovan taistelu - ensimmäinen päivä
Aamulla 13. elokuuta 1920 Neuvosto-Venäjän armeija toteuttaen Mihail Tuhatševskin direktiivin aloitti hyökkäyksen, jonka tavoitteena oli Varsovan valloittaminen. Tätä tarkoitusta varten oli suunniteltu keskitykset useisiin paikkoihin Veikselin varrella. Vielä aamulla Neuvosto-Venäjän joukot hyökkäsivät epäonnistuneesti Varsovasta koilliseen sijaitsevaan Radzyminiin. Illalla puna-armeijan joukot onnistuivat kuitenkin murtautumaan puolalaispuolustuksen läpi, valtaamaan Radzyminin ja murtautumaan puolalaisryhmittymään. Tämä oli kolmen päivän veristen taistelujen alku Radzyminista, jotka kuuluvat Varsovan taistelun legendojen joukkoon. Marsalkka Józef Piłsudski aloitti 13. elokuuta aamulla työt komentajan päämajassa Puławyn Czartoryskin palatsissa valmistelemalla aiemmin suunniteltua hyökkäystä. Hän valvoi henkilökohtaisesti liikesotaryhmän keskittämistä. Sen hyökkäyksen oli määrä päättää muutamassa päivässä Varsovan taistelun voitto, mutta myös Puolan ja Euroopan kohtalo.
Piikkilangat Varsovan edustalla, elokuussa 1920.
Huone talossa Irena, jossa ylipäällikkö Józef Piłsudski piti taistelua koskevan neuvonpidon armeijan neuvonantajien kenraali Edward Śmigły-Rydzin ja kenraali Leonard Skierskin kanssa Varsovan taistelun aikana 13. elokuuta 1920.
Puolalaiset sotilaat konekivääriasemassa taisteluiden aikana tiellä Radzyminin lähistöllä elokuussa 1920.
Puolalaiset sotilaat asemissa taisteluiden aikana Radzyminin lähistöllä elokuussa 1920.
Varsovan taistelu - toinen päivä
Taistelu jatkui Puolan pääkaupungista pohjoiseen, koilliseen ja itään. Aamulla Neuvosto-Venäjän armeija onnistui laajentamaan läpimurtoa Varsovasta koilliseen valtaamalla Maidanin, Leśniakowiznan ja Ossówin. Ossówin lähistöllä järjestetyssä vastahyökkäyksessä sai surmansa sotilaiden hyökkäyksen mukana ollut 236. vapaaehtoisen jalkaväkirykmentin sotilaspappi Ignacy Skorupka. Wkra-joen varrella, Modlinista koilliseen, Neuvosto-Venäjän armeija valmistautui tunkeutumaan Veikselille ja kiertämään Varsovan pohjoisesta ja lännestä, mikä liittyi tsaarin armeijan suorittamaan liikesodankäyntiin Puolan kansannousun aikana vuonna 1831. Estääkseen puna-armeijan voimien uudelleenryhmittyminen uhanalaisessa Pragan puolustusasemassa kenraali Władysław Sikorskin Puolan sotavoimien 5. armeija aloitti toimintansa Modlinista koilliseen. Neuvosto-Venäjän joukot, jotka sijaitsevat kauempana pohjoisessa, aloittivat taistelun tunkeutumisesta Veikselille Nieszawan ja Włocławekin välisellä alueella. Sinä päivänä osa ulkomaisista virastoista ja lähetystöistä evakuoitiin Varsovasta Poznańiin.
Kenraali Jan Rzadkowski rintamalla Radzyminin lähistöllä elokuussa 1920.
Raskaan konekiväärin 7,62 mm Colt malli 1895/14 käyttö asemassa Stara Miłosnan lähistöllä vuonna 1920.
Kenraali Władysław Sikorski keskustelussa rykmentin komentajan kanssa ennen 5. armeijan hyökkäyksen aloittamista. Borków, elokuu 1920.
Kenraali Józef Haller rintamalla Radzyminin lähistöllä elokuussa 1920.
Viidennen armeijan esikunta hyökkäyssuunnitelman laatimisen aikana. Kuvassa: kenraali Władysław Sikorski, luutnantti Rudnicki, luutnantti Edward Ulanicki, majuri Stanisław Rostworowski, everstiluutnantti Romuald Wolikowski elokuussa 1920.
Pappi Ignacy Skorupkan ja luutnantti Ryszard Downar-Zapolskin hautajaiset Varsovassa elokuussa 1920.
Varsovan taistelu - kolmas päivä
Aamusta lähtien Wkra-joella käytiin raskaita taisteluja. Puolalaisten joukkojen paikallisista kriiseistä huolimatta puna-armeijan hyökkäykset torjuttiin. Kenraali Aleksander Karnickin kahdeksannen ratsuväkiprikaatin hyökkäys Neuvosto-Venäjän armeijan selustaan Ciechanówissa oli erittäin tärkeä. Ensimmäiseksi hyökkäykseen lähti majuri Zygmunt Podhorskin 203. ulaanirykmentti. Hyökättiin 4. Neuvosto-Venäjän armeijan esikuntaan, joka asiakirjojen ja radioasemien polttamisen jälkeen vetäytyi itään. Radioaseman, jota käytettiin ylläpitämään yhteydenpitoa joukkojen ja sodanjohdon välillä, menettämisellä oli kohtalokkaat seuraukset puna-armeijalle. Se mahdollisti muun muassa Modlinin aluetta puolustaneen kenraali Władysław Sikorskin 5. armeijan pelastamisen, jota uhkasi hyökkäys pohjoisesta ja luoteesta. Merkittävä läpimurto tapahtui Pragan puolustusasemassa, jossa 15. elokuuta illalla kolmen päivän kovan taistelun jälkeen onnistuttiin vihdoin häätämään puna-armeijan joukot Radzyminista.
Valkoisen Ristin jäsenet valmistavat paketteja rintamalla oleville sotilaille, Varsova 1920.
NMKY:n edustajat jakavat ruokaa ja savukkeita sotilaille Radzyminin tiellä 1920.
Vangittuja Neuvosto-Venäjän sotilaita Radzyminin lähistöllä elokuussa 1920.
Puolalaisten sotilaiden vangitsema neuvosto-venäläinen partio Varsovan lähistöllä elokuussa 1920.
Raskas konekivääri 7,62 Maxim malli 1910 asemassa Varsovan lähistöllä elokuussa 1920.
155 mm haupitsi malli 1917 toiminnassa Modlinin lähistöllä elokuussa 1920.
Varsovan taistelu - neljäs päivä
Raskaat taistelut jatkuivat kenraali Sikorskin Puolan 5. armeijan alueella Wkra-joella ja myös Pragan puolustusasemassa. Neuvosto-Venäjän joukot, jotka olivat mukana taisteluissa Varsovan puolustajien kanssa, eivät kyenneet reagoimaan nopeasti muuttuvaan tilanteeseen. Taistelun ja koko Puolan-Neuvosto-Venäjän sodan kohtalon kannalta ratkaisevat tapahtumat tapahtuivat Dęblinin alueella. 16. elokuuta aamunkoitteessa alkoi Puolan vastahyökkäys Wieprz-joelta, jota nopeutettiin alkuperäiseen suunnitelmaan nähden. Puolalaisen liikesotaryhmän, 5. jalkaväkidivisioonan ja ratsuväkiprikaatin joukot ylipäällikkö marsalkka Józef Piłsudskin henkilökohtaisen johdon alaisina mursivat helposti Neuvosto-Venäjän Mozyrskaya-yhmän ohuen linjan. He menivät nopeasti Varsovan lähistön taisteluihin osallistuvien vihollisjoukkojen taakse uhaten heitä motittamisella ja mahdollisesti täydellisellä tuhoamisella.
Puolan sotilaat rintamalla Varsovan lähistöllä lepohetken aikana elokuussa 1920.
Naisjärjestöjen jäsenet valmistelevat aterioita sotilaskodissa elokuussa 1920.
120 mm tykki malli 1878/16 taisteluiden aikana Varsovan lähistöllä sijaitsevassa asemassa elokuussa 1920.
15. jalkaväkidivisioonan osastot tyralier-linjassa hyökkäyksen aikana Wiązowna - Emów toiminta-alueella elokuussa 1920.
Varsovan taistelu - viides päivä
Puolan liikesotaryhmän joukot jatkoivat puna-armeijan pakenevien yksiköiden takaa-ajoa. Pragan puolustuslinjan joukot liittyivät siihen. Illalla Puolan joukot, jotka iskivät Wieprz-joelta, Puolan jalkaväen valtavien ponnistelujen ansiosta saapuivat Varsova - Mińsk Mazowiecki - Brest tielle. Se merkitsi Neuvosto-Venäjän joukkojen päähuolto- ja evakuointilinjan katkaisemista. Puna-armeijan ainoa mahdollisuus välttää täydellinen katastrofi oli kiireellinen vetäytyminen koilliseen. Pohjoisessa, lähellä Płońskia, eversti Gustaw Dreszerin ratsuväkiryhmä ja Płońskin varuskunta pakottivat kaksi puna-armeijan divisioonaa vetäytymään, jotka olivat hämmennyksissä viestintäyhteyksien katkaisun seurauksena. Maan eteläosassa Semjon Budjonnyin Neuvosto-Venäjän 1. ratsuväkiarmeija, joka ei vielä tiennyt Varsovan lähistön tappiosta, jatkoi marssiaan Lviviin tukahduttaen verisesti vastarintayritykset.
Sotilaiden lepotauko nuotion äärellä Neuvosto-Venäjän joukkojen karkottamisen jälkeen Varsovan lähistöltä elokuussa 1920.
10. jalkaväkidivisioonan komentaja kenraali Lucjan Żeligowski toimintasuunnitelman valmistelun aikana elokuussa 1920.
Renault FT-17 panssarivaunujen ajo Mińsk Mazowieckin läpi 17. elokuuta 1920.
Kenraali Leonard Skierski informoi ranskalaisia upseereita takaa-ajon etenemisestä. Kuvassa näkyvissä muun muassa Ranskan sotilaallisen operaation johtaja kenraali Paul Henrys Łomżan alueella 7. elokuuta 1920.
Varsovan taistelu - finaali
Vasta 18. elokuuta 1920 puna-armeijan esikunta ja länsirintaman komentaja Mihail Tuhatševski sai tietoja Varsovan lähistön tappiosta. Tuloksena oli toimintaohjeita joukkojen vetämiseksi Veikselin linjalta. Puna-armeijan hämmennystä todistaa 18. elokuuta 4. armeijan ja Gaia Gaian ratsuväkijoukkojen yritys vallata Veikselin ylittävä silta Płockissa. Płockin puolustajat pitivät sillan hallussaan tappioista huolimatta. Masovian rintaman muissa osissa puna-armeijan joukot jatkoivat vetäytymistään pakotettuun kulkuun Itä-Preussin läpi. Varsovasta karkotettu Neuvosto-Venäjän armeija lyötiin lopullisesti Niemenin taistelussa syyskuussa 1920. Puolan ratsuväkijoukot keskeyttivät taistelut Puolan-Neuvosto-Venäjän sodassa, taistelutoimintojen lopettamiseen asti lokakuussa 1920. Sota päättyi rauhansopimuksen allekirjoittamiseen 18. maaliskuuta 1921 Riikassa.
Siviilialiväestö lataa ammusvöitä, Nasielsk elokuussa 1920
Płockin puolustajien 18. elokuuta 1920 rakentamat katujen kaivannot ja pengerrykset.
Saksalaiset ulaanit riisuvat Venäjän ratsuväen aseista Itä-Preussissa elokuussa 1920.
Ryhmä Płockin puolustajia katukaivantojen tekemisen päättymisen jälkeen 18. elokuuta 1920.
68. jalkaväkirykmentin sotilaiden Narewin ylitys Pułtuskin lähistöllä. Neuvosto-Venäjän joukkojen takaa-ajo elokuussa 1920.
Ryhmä sotilaita, siviilejä ja pappi neuvosto-venäläisten Chorzelen lähistöllä 23. elokuuta 1920 surmaamien 1. siperialaisprikaatin rykmentin sotilaiden ruumiiden luona.
Kaatuneen sotilaan hauta Okuniewin lähistöllä, elokuu 1920.
Varsovan taistelun muistomerkit
Varsovan taistelulla on tärkeä paikka puolalaisten kollektiivisessa muistissa. Palvontapaikkoja ovat hautausmaat, joihin taistelun osallistuneet puolalaiset haudataan yksittäisiin ja joukkohautoihin. Näihin kuuluvat Powązkin sotilashautausmaa Varsovassa, hautausmaat Radzyminissa, Ossówissa, Modlinissa ja kymmenissä muissa paikoissa. Sankareille on pystytetty lukuisia muistomerkkejä, kuten marsalkka Józef Piłsudskille tai pappi Ignacy Skorupkalle. Ossówin kylässä on vuoden 1920 Varsovan taistelun kulttuuripuisto-Ossów-Wrota, jossa on Tadeusz Rozwadowskille nimetty näyttelypaviljonki ja koulu, joka on nimetty pappi majuri Ignacy Skorupkan ja vuoden 1920 Ossowin taistelun sankareiden muistolle.
Kaatuneiden muistomerkki Powązkin sotilashautausmaalla Varsovassa.
Puolan-Neuvosto-Venäjän sodan aikana kaatuneiden haudat Varsovan Powązkin sotilashautausmaalla.
Pappi Ignacy Skorupkan muistomerkki Ossówissa Varsovan lähistöllä.
Varsovan kaupungin järjestämän vuoden 1920 Varsovan taistelun muistomerkin suunnittelukilpailun voittanut Nizio Design International Mirosław Nizion laatima suunnitelma.
Kappeli vuonna 1920 kaatuneiden hautausmaalla Radzyminissa.
NEWSLETTER
Akceptuję Politykę prywatności
WYŚLIJ
Odwiedź nas